Muille se on viikonloppu, mulle loppuviikko.

Synkeää ja melankolista tiistain vastaista yötä itse kullekin säädylle, toivottaa väsynyt henkilö Länsi-Vantaalta. Täällä ihmisten arki on selviytymistä, eikä sellaista seesteistä maalaistassuttelua ku mihin tuolla savonmualla on tottunut. Olen jo tässävaiheessa ylpeä kiusoittelevasta keskustelunavauksestani. Lue lisää jos uskallat.

Syksyinen Länsi-Vantaa

Perjantaina pidin välipäivän treenistä suunnitelman mukaisesti, ja keskityin siihen toiseen olennaiseen, eli syömiseen. Söin, söin ja söin. Tein välillä mukamas jotain hyödyllistä tietokoneella, ja sitten taas söin. Tuntui, etten muuta tee ku syö. En tehnyt mitään, en nähnyt ketään, ja illaksi menin pitämään kiinni ovenkarmeista, kun Bar N:o 1 täyttyi biljardinpelaajista. Jotenkin koko päivä oli yhtä sumua, ja tuntui että olin eksynyt jollekin syksyisen melankolian värittämälle elämän metatasolle, jossa olen näkymätön, ja tunnetut aistit valtaa valkoinen kohina. Menohaluja olisi ollut treenaamaan, mutta välipäivä on välipäivä, ja sillä nätti.

1sali3Lauantai olikin sitten yhtä kaaosta. Nukuin ihan älyttömästi pommiin aikomastani, puhelin soi ja soi ja soi, ja olin jo vaipumassa henkiseen koomaan tajutessani, miten kaukana hallitusta tämä kaaos käsissäni olikaan. Tekemättömiä asioita siellä, täällä ja tuolla. Ei voinut muuta ku todeta, että nyt täytyy selvittää vähän päätä, ja lähdin salille runnomaan rintaa-olka-ojentajaa.

1saliPenkkipunnerrusta ja vinopenkkiä käsipainoilla, pystäreitä, vipareita, pullovereita, ranskalaisia, ja päälle puklusarjat vatsarutistuksia ja jalkojen nostoja. Keskipitkiä sarjoja, rm12-15. Tuntui, että jos yhtään enempää painetta, niin jotain puhkeaa; polte ja tärinä olivat sitä luokkaa, että pelkäsin ajoittain rintalihasten tuhkasta nousevan kohta parven feenikslintuja, jotka minun tuurillani päättäisivät kuitenkin, että täällä on niin kylmä että kai sitä on lähdettävä etelään.

Päivänsankari
Päivänsankari

Lauantaina myös rikoin kaavaa, ja liityin hetkeksi sosioekonomiseen statukseeni katsoen normaalina pidettävään sosiaaliseen kontekstiin, ja kävin ystäväni ”synttäritupareissa”. Lainausmerkit, sillä ystäväni ei varsinaisesti ole muuttanut minnekään fyysisesti. Näin frendejä, joita en ole nähnyt vuosiin, ja fiilis oli mieletön! Thanks, otetaan heti 8 vuoden päästä taas uusiksi!

Lauantai-illan viimeisteli eräs Länsi-Vantaalainen yökerhon ovi, jossa sai taas ihmetellä ihmisluonnetta ja sen erikoislaatuista tapaa hakeutua pakoon todellisuutta. Olen monesti ihmetellyt, mikä ajaa ihmisen siihen tilaan, että tämän itsekriittinen ajattelu on niin totaalisesti lomautettuna, että voidaan esim. lattialle virtsaamisen ja siihen tuotokseensa liukastumisen jälkeen haluta jatkaa illanviettoa niin paljon, että ollaan valmiit sitten pissaisina pakoilemaan portsaria loppuilta siellä täydessä yökerhossa… Voisin melkein sanoa, että tuosta tahtotilasta ja yritteliäisyydestä tekisi mieli antaa jonkun sortin palkinto. Jotenkin myös tuntuu, että tämäntyyppisen toiminta kertoo henkilön olevan paitsi fyysisesti, myös monella muulla tavalla ”kusessa” :)

Sunnuntai menikin sitten toipuessa edellispäivän koettelemuksesta. Nukuin. Söin. Kävin portsarikollegan (ja tämän jättisuloisen tyttären) kanssa kahvittelemassa Jumbossa. Tulin takaisin majapaikkaani, nukuin ja söin taas. Illalla sitten taas kutsui bar n:o 1.

Syksy.
Syksy.

Tänäaamuna oli jännä fiilis. Tuntuu kuin yhdessä yössä olisi tullut syksy. Aiemmin sitä ei niin kiinnittänyt huomiota tuohon melko normaaliin vuodenajan vaihtumiseen liittyvään prosessiin; joka paikka on täynnä värikkäitä lehtiä ja teepaidassa ulos lähteminen tietää melko varmasti vaikeuksia. Olen koko alkusyksyn odottanut, milloin tää iskee tajuntaan, ja tänäaamuna se tuli. Syksy. Se on täällä, vääjäämättä. Ja kohta on talvi, joka paikassa on pimeää ja kurjaa, ja kesä on niin kaukana jossain hamassa tulevaisuudessa. Plääh. Masensi, keljutti ja viikonlopun aikana kirjoittelemani sähköpostitkaan eivät olleet menneet perille. Läppäri hajosi. Itketti jo hieman.

TCD
TCD

1tcd1

Sittenhän sen tajusin. Mitä olen neuvonut jälkikasvuani tekemään elämän suurten vastoinkäymisten (esim. kierteellä olevat sukat, nurin kääntyneet haalarinlahkeet) edessä? PYYDÄ APUA ISILTÄ. Oma neuvoni osoittautui jälleen kerran parhaaksi, ja hetken päästä kanniskelinkin mukanani maailman ehkäpä suurinta ja kömpelöintä, mutta isäni minulle varmasti rakkaudella käyttööni luovuttamaa kannettavaa (tai ehkäpä raahattavaa) tietokonetta. Vietimme myös meidän mittapuulla normaalin isi-poika -tuokion, johon sisältyi transkraniaaliultraäänilaitteen parissa askartelua, sekä triplaespressoa ja suuria ajatuksia Hakaniemen kauppahallissa. Hyvä fiilis! :)

Kovilla fiiliksillä säntäsin myös Martinlaakson fitness24sevenille, jossa paukuttelin selkä-takahartia-hauistreenin, joka upposi taas kuin väärä raha. Sj-mavea, käppärikulmasoutuja, ylätaljaa, alataljaa, takahartiavipareita, hauiskääntöjä, sekä lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävä sarja selänojennuksia lisäpainolla. Palkkarin juomisesta ei meinannut tulla mitään, kun käsi ei tahtonut enää taipua suun eteen.

Kirjoittaessani tätä istun taas bar n:o 1:ssä hautoen kostoa sille, joka keksi, että treenaamisesta pitää tulla paikat näin helkkarin kipeäksi. Huomista odotellessa, ah ja voi. Tästä jotenkin käsittämättömällä tavalla juontui mieleeni erään ystäväni tämänpäiväinen saarna sosiaalisessa mediassa, jonka haluaisin kopioida tähän as-is, mutta en viitsi. Saarnan minua eniten koskettanut sisältö koski viihdelaatikkoa nimeltä televisio.

Syksy.
Syksy.

En vaan kertakaikkiaan kykene käsittämään, miksi kukaan haluaa katsoa sitä, tai miten kenelläkään on aikaa tai halua priorisoida asioita elämässään siten, että ehtii katsomaan jotain sieltä. Katson itse silloin tällöin leffoja tai jotain sarjojen jaksoja Netflixistä, enkä nyt mitenkään tässä yritä jeesustella tai väittää olevani parempi ihminen kuin kukaan muu; en vaan kertakaikkiaan voi käsittää, mikä on se lisäarvo, jota surullisen huonosti tuotettu tositv tai juoneltaan yläasteelle ikuisiksi ajoiksi unohtuneen, semisti vähämielisen peräkamarin asukin päiväkirjalta kuulostavat kotimaiset sarjat tuo ihmisten elämään. Jos menee niin surkeasti, että tällänen skeida saa sut voimaan jotenkin paremmin, tai se näissä sarjoissa oleva maailma on niin paljon sitä omaa, todellista maailmaa kivempi, että haluat sinne joka päivä kymmeniksi minuuteiksi (miinus mainoskatkot) kadota, niin olisikohan tarvetta tehdä pieni interventio itselleen ja miettiä, olisko sille elämälle vielä jotain tehtävissä, vai onko peli tosiaan kokonaan menetetty. Jos tuhrii joka arkipäivä 30 minuuttia vuorokaudesta idioottimaisuuteen, se tekee yli sata tuntia idioottimaisuutta vuodessa. Samalla aikainvestoinnilla kätevä opettelee esim. uuden kielen. Jos mulla olisi ollut joskus 100 ylimääräistä tuntia vuodessa, kirjoittaisin tätä blogia portugaliksi. Ihan vaan elostellakseni.

Mainittakoon muuten myös, että eräs ystäväni meni ja laski ne hiton juoksumatot siellä Flamingon Sats Elixialla, niitä on 14.

Palataan pian taas,
–T

6 vastausta artikkeliin ”Muille se on viikonloppu, mulle loppuviikko.”

  • Illalla on parasta katsoa jakson verran sarjaa koneelta sekä salkkarit – sinä aikana saa huomaamattaan venyteltyä koko kropan läpi ja loppuajan voi rentoutua puolison hipsuttaessa jalkapohjaa.. ;) En mäkään muuten telkkaria jouda katsella, leffoja sitten vkl aikana jos kiinnostusta on. Mutta telkkari on ihan kiva tapa heittää aivot narikkaan ja kroppa rennoksi. ;)

    • Salkkarit on just jotain mitä en vaan käsitä. Oon aika varma, että se on amerikkalaisen lisenssin mukaan valmistettu mielenhallintajärjestelmä, jonka pääasiallisena tehtävänä on tyhmentää kansalaisia, jotta olisivat helpommin hallittavissa. Sen enempää talous- tai sisäpolitiikkaan ylipäätään pureutumatta, tulokset on helposti nähtävissä ympärillämme. Kyllähän me mietittäs ketä äänestettäis tai vaikka osallistuttais mielenosotuksiin asioiden parantamiseks, mut ei pysty ku missaan muuten salkkarit.

      • No ei munkaan elämä sentään pilalle mene jos en salkkareita nää. ;)

        Meitä on eriliaisia, ei mua toisten tekemiset tai tekemättömyydet haittaa jos ne ei vaikuta muhun. :)

      • Sä oletkin riittävän fiksu ja vahva ollakses immuuni tyhmentäville tv-ohjelmille. :)

  • Jokaiselle jotain. Toiset nyhvää netissä (kirjoittelevat blogeja, surffailevat naamakirjassa – tekemistä löytyy), toiset katsoo telkkaria ja toiset tekee vielä jotain muuta. Paljon vaikuttaa oma tilanne ylipäätään (perhe, talous ym. ym.) Näin työttömänä on kieltämättä tullut katsottua enemmän telkkaria, mutta sekin on hyvin vaihtelevaa. Katson dokkareita ja muita vähän enemmän aivoja töihin laittavia ohjelmia.

    P.S. Enkä kyllä myös ymmärrä Salkkareita ja saati tosi-tv:tä. Ex-kämppikselläni oli hyvä taktiikka: totesi, ettei hänen telkkaristaan tule sellaista ohjelmaa. Jotkut uskoivat ja ihmettelivät miten se onnistuu..

    • No näinpä, jokaiselle jotakin. Enkä tosiaan tässä mitenkään tarkoituksella keilannut televisiota itsessään, vaan sitä kuraa mitä sieltä tänäpäivänä tulee, ja ennenkaikkea sitä, että jotkut ihmiset täyttävät sillä kuralla elämänsä tyhjiä kohtia. Sitten monesti ne samat ihmiset vielä kertovat, kuinka eivät ehdi syömään kunnollista ruokaa tai nukkumaan riittävästi, kun elämä on niin hektistä. Erilaiset dokumentaariset, ennenkaikkea historiaa ja tiedettä käsittelevät televisiotuotannot on jotain sellaista, mitä voisin katsoa ajan salliessa loputtomasti, ja näissä näen mahdollisuuden viihtymisen lisäksi käsitellä nautittua viihdettä myös oppimisprosessina.

      Jos itse jäisin neljän seinän sisälle vangiksi esim. sairauden tms. vuoksi, varmasti tulisi katsottua teeveetä, mutta mikäli kyseessä ei ole joku vaikeasti älyllisesti degeneroiva sairaus, en nää mahdollisena tilannetta, että katsoisin jotain jersey shore -muhjua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *