Pettymyksestä, fokuksesta ja asioiden väliaikaisuudesta

Edellisestä postauksesta on niin kauan, etten enää muista mitä kirjotin siihen. Eikai sen niin väliäkään, koska tää ei oo mikään varsinainen jatkokertomus, vaan mukaan tähän ajatuksenjuoksuun voi hypätä kesken lauseen, ja siitä voi poistua ennen sen loppumista. Niin mä teen välillä itsekin. martsari_tuomas_juna1Istun täällä länsisatamassa, ja kirjoitan tätä. Tää viikko on ollu yks perkele, ja vaikka tää on tähänasti ollut näistä mun etelänmatkoista yks vähiten stressaavista, niin tää viikko on ollu yks koko vuoden kaameimmista. Kerron joskus yksityiskohtaisemmin näistä kuvioista ja niihin liittyvistä haasteista – tai sitten en – mutta lyhykäisyydessään yritin tehdä jotain, johon mun kapasiteetti ei riitä, enkä suostunut myöntämään tappiota, ennenku se esiteltiin mulle kirjallisesti. ”Sä et nyt pärjännyt, mokasit, ja nyt tää projekti otetaan sulta pois.” Joskus siitä on haittaa, ettei osaa luovuttaa, ja joka kerta se tappion maku on vähintään yhtä karvas.

Miksi istun länsisatamassa? Odotan lähtöä risteilylle, joka päättää tämänkertaisen etelän-legini; kaaosristeily, jonne lähtee kaikki avainhahmot niistä paikoista, joissa olen taas viimeisen kaksi viikkoa viettänyt. Fiilis on hyvä, ja aion päästää reissun ajaksi irti niin ruokavaliosta ku treenaamisesta, ja olla niin sanotusti VAPAALLA. F**k yeah.

saliselfie3
Viikko on mennyt taas ihan usvassa, treeniä, treeniä, ruokaa ja hommia. Unta, treeniä, ruokaa, hommia. Ollakseen päämäärätietoista työskentelyä, tää on kyllä todella monotonista. Tavallaan nautinkin siitä; vaikka olen henkeen ja vereen ex tempore -ihminen, tällänen turvallisen kaavan toistaminen tekee siitä kaavasta poikkeamisesta entistä radikaalimpaa. Tai sitten mä vaan olen tulossa vanhaksi.

Ksaliselfie1aksi viime päivää on ollut yläkroppapäiviä; ensin rinta-etuolkapää-ojentajaa, ja sitten takaolkapää-selkä-hauista. Treenit sujui hyvin, vaikka mua on alkanut vähän nipistelemään tämä paikallisen kuntosalin hienoinen muukalaisvihamielisyys. On helppo huomata ne treenaajat, jotka ei kuulu joukkoon, koska ne on ainoot jotka siellä tervehtii nähdessään, ilmeen toivottaessa uuden engelsmannin tervetulleeksi new yorkiin. :) Jotenkin syömiset on onnistuneet erityisen hyvin, vaikka en ole syönyt mitään erikoisempaa ruokavaliosta poiketen. Kanaa/lihaa, riisiä, kasviksia, ja ruoaksi vettä, välillä höystettynä huulikiiltomehulla. Huomasin, että paras on kun syömisestä on yli tunti mutta alle kaksi, ja kun preworkoutin ottaa yli 20min mutta alle tuntia ennen treeniä, niin draivi on ihan maksimaalinen, eikä täyttä mahaakaan tarvitse olla tönimässä pois tieltä kokoaikaa. Elopaino seilaa sadan kilon hujakoilla, ei tahdo ottaa noustakseen, joten nyt sitten vuorossa maltillinen kaloreiden lisääminen ekstrahiilareiden muodossa. Olo on kyllä kuin vesi-ilmapallolla kuumana kesäpäivänä.

Fitness expot olivat ja menivät, onneksi olkoon kaikille osallistujille, sijoitukseen katsomatta. Keljutti kun en itse päässyt katsomaan, mutta joskus ihmisen vaan pitää nukkuakin. Jo se, että sinne lavalle menet, kertoo siitä, että työtä on tehty aivan valtava määrä. Erityisonnittelut omavalmentajalle, herr komendant sturmgrüppenführer Rossille tämän hienosta kuudennesta sijasta alle classic bodybuilding alle 180cm sarjassa! Jawohl!

Oon miettinyt tätä omaa ”fitness journeytäni” tässä viimeaikoina. Oli elähdyttävä kokemus kelailla kuvia (selfieitä) taaksepäin (teen sitä itseasiassa aika usein) ja tajuta, millaisen matkan olen kulkenut. Heikoillakaan hetkillä en ole ollut aikeissa luovuttaa, mutta sitäkin useammin ehdotan itselleni, että edes yrittäisin todistella tän touhun järkiperäisyyttä. Aika moni tuntuu kuvittelevan että nykypäivänä yleistynyt hedonistinen ja ulkonäkökeskeinen elämänmalli vaatii sitä että pitää olla ”tikis”, tai että eteenpäin kuljettava tekijä tässä olisi jotenkin menestys-, tai ulkonäkökeskeinen. Varmasti monen kohdalla tämä pitääkin paikkansa. Omalla kohdalla tän prosessin potkaisi liikkeelle puhdas itseinho; ei siksi että olisin ruma tai en pitäisi siitä mitä fyysisesti olen, vaan se, miten totaalisesti olin antanut monessa asiassa periksi. Halusin voittaa itseni, ja kun olin tehnyt sen riittävän monta kertaa, tajusin olevani riippuvainen siitä. Halusin antaa niille omille demoneille selkään yhä uudelleen ja uudelleen. Ja haluan edelleen. Mikään ei palkitse enempää kuin se, että tajuat, että pystyt johonkin paremmin, nopeammin tai kovempaa kuin hetkeä aikaisemmin. Tottakai muuttunut ulkonäkö tuo omat värinsä tälle kartalle, sitä ei käy kieltäminen, se vaan on niin kovin väliaikaista. Paljon väliaikaisempaa ku elämä itsessään, joka sekin on kovin, kovin väliaikaista.

metalliovet1
Ovista kannattaa kulkea kun ne on auki.

Tästä aasinsiltana, nauttikaa asioista. On helppo täällä näppämistön takana istua kuin pieni buddha ja houria kaikkea laupealta kuulostavaa liirumlaarumia siitä, kuinka toisten pitäis elämäänsä elää. On helppo opettaa muita ja huudella vieraisiin pöytiin, nojata tutkimusdataan ja sarjaan erilaisia faktoideja, ja kertoa niiden varjolla mikä on oikein ja mikä väärin. On helppo syyttää olosuhteita, muita ihmisiä ja oikeastaan mitä tahansa ulkopuolista tekijää siitä, jos et ole onnellinen tai tyytyväinen, vaikka todellisuudessa ainoa, joka siitä onnellisuudesta on vastuussa olet sinä itse. Jos et ole valmis tekemään itseäsi onnelliseksi, niin aloita valmistautuminen jo tänään, koska elämä on tosi lyhyt puolivillaisuuksiin. Tehkää asioita joista nautitte, ja jos fitness elämäntapana ei ole yksi niistä, niin älkää tehkö siitä elämäntapaa. Jos ette tykkää kuntosalista, älkää menkö sinne. Sama koskee kuviokelluntaa, sunnuntaikirkkoa ja stockan hulluja päiviä.

Tehkää ne asiat jotka on pakko tehdä, että voitte tehdä niitä asioita, joista oikeasti tykkäätte. Muistakaa, että ovista kannattaa kulkea sillon kun ne ovat auki. Muuten voi tulla pettymyksien lisäksi nenä kipeäksi.

Palataan pian,
–T

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *